Heimopäällikkö Simon käsi havitteli maailmanennätystä muttei ylettänyt.
“En liene edelleenkään maailman rikkain?” tiedusteli heimopäällikkö Simo, mutta puiston puut eivät olleet kuulevin korvin. Ne vain heiluivat teatraalisesti tuulen tahdissa.
Heimopäällikkö Simo yritti soluttautua puiden sekaan, mutta ei pystynyt reagoimaan tuulen yllättäviin muutoksiin. Tästä puut eivät vielä ottaneet nokkiinsa, mutta kun niille selvisi, että heimopäällikkö Simon juuret olivatkin levittäytyneet ympäri Maata, ne tunsivat itsensä mitättömiksi hänen rinnallaan ja kokivat asemansa uhatuksi häätäen heimopäällikkö Simon pois luotaan. Heimopäällikkö Simon kadotessa puistosta sen ulkopuolisuuteen liikkeen turvin paikalle saapui punaista lankaa.
Heimopäällikkö Simo aisti häneen osuvan liikennettä “ohjaavan” tolpan, jota ympäröi sankka joukko atomeja, joita tutkivat tiedemiekkoset kliinisissä tiloissa kallein menetelmin. Jotta aistiminen ei olisi turhaan loppunut heimopäällikkö Simon osalta ja hänen elämänsä ei olisi suotta vaikeutunut, heimopäällikkö Simo jatkoi havaiten polkupyörän omistajan, joka istui esineensä päällä. Esine lähestyi ajajansa kera heimopäällikkö Simoa, joka yritti aukaista äkkiä selässään olevan reppanan mutta epäonnistui, koska reppana oli vieläkin hänen selässään. Heimopäällikkö Simo sijoitti reppanan yhteiskunnan kannalta helpompaan paikkaan ja raotti sitä sen verran, että sitä täytyi raottaa enemmän, jotta saisi siellä olevan esineen pois itsensä lähettyviltä epäonnistuneesti. Esine oli näkkileipäpaketti, jonka kyljessä luki “Reppukansan ainoa oikea lehti.”
Heimopäällikkö Simon ohitse kulki pettynyt peruskoululainen. Hänellä oli päänsä päällä teippirullateline, jonka yhteyteen oli liitetty jonkin esineen teoriassa katkaiseva terävä plastinen särmä. Heimopäällikkö Simo olikin tällä välin juossut esineensä päällä liikkuvan henkilön taakse ja laittanut näkkileipäpaketin esineen tarakalle. Henkilö oli huomannut pyöräilevänsä. Heimopäällikkö Simo totesi ja lähti kotiin.