Heimopäällikkö Simo käveli Torniojokeen. Vieressä liplatti herkästi kaunis suvi-ilta, joka alkoi jo olla hiipumaisillaan. Neliömetrin hiekkarannalla lepäili Suomen valtionvelka ja kasa moreenia, joka oltiin juuri kärrätty Helsingin yliopiston päärakennuksen ala-aulan rappukäytävästä nykyiselle paikalleen.
Heimopäällikkö Simo oli seurannut kärräystoimea ja postittanut moreenin takaisin Helsinkiin, kunnes kyllästyi ja käveli. Joessa heimopäällikkö Simo seisoskeli vartin, kunnes kyllästyi ja käveli. Kävelemisen aikana heimopäällikkö Simo saavutti hotellirakennuksen pääsisäänkäynnin, kunnes kyllästyi ja käveli myöhemmin ovesta sisään hotellihuoneeseen, jossa hän lepää kukkien.
Hetken kuluttua paikalle saapui Suomen poliisi, joka huusi taakseen käytävään: “Heikko valo! Tule huoneeseen, jossa hän lepää kukkien!”
Heimopäällikkö Simo katseli ympäriinsä ja nosteli pöydällä kukkia. Suomen poliisi tuli pöydän alta ja tutki heimopäällikkö Simon löytäen hänen taskuistaan kädet. Kukat kääntyivät hiljalleen laskeutuvaa aurinkoa kohti, ja heimopäällikkö Simo hypähteli sen tahdissa ympäriinsä. Suomen poliisi laittoi itselleen käsiraudat ja syytti heimopäällikkö Simoa käsien hallussapidosta uhaten yhteiskuntaa palvelulla.
Heimopäällikkö Simo keskeytti hypähtelynsä ja vastasi syytteeseen: “En minä käsiä itse taskuihini laittanut. Se oli ‘Nuo kolme afrikkalaista koria tuolla nurkassa’. Sitä paitsi eivät nämä ole edes minut omat käteni! Nämä vain unohtuivat tänne.”
Suomen poliisi alkoi pestä pyykkiä ja sanoi: “Ettei tästä tulisi mitään suurta juttua.”
Heimopäällikkö Simo piti pyykkiä naurettavana, muttei lähtenyt sitä halventamaan vaan odotti nousuvettä. Jopa valtava valashai uskoltautui paikalle ehtien sopivasti näkemään, kuinka heimopäällikkö Simo lähti polveensa.